The Scenesin uusi single 'Hypermobility' antaa esimakua tulevalta albumilta



Oululaislähtöinen indierockyhtye The Scenes ottaa tuoreella singlellään isoa harppausta punkimpaan suuntaan. 18.9. julkaistava Hypermobility on tulevan albumin ensimmäinen single, ja The Scenesin aiempaa tuotantoa selvästi suoraviivaisempi ja ärhäkämpi.

Yhtyeen kitaristi, sekä Hypermobilityn sanoittaja ja säveltäjä Miki Liukkonen pohtii biisiä: "Kappaleen ideaa on aika vaikea kiteyttää, sillä se vaatisi tyhjentyäkseen ainakin esseen. Pähkinänkuoressa kyse on turhautumisesta 'informaatio-tsunamin' aikaansaamaan epävarmuuteen, levottomuuteen, hämmennykseen. Kyse on kasvavasta yli-tietoisuudesta, siitä että 'minä tiedän että minä tiedän että minä tiedän'."

The Scenes on valtaamassa myös Iso-Britannian ja Saksan musiikkimarkkinoita. Yhtyeen toisen albumin Beigen (2014) tavoin tuleva levy tullaan julkaisemaan myös Saksassa ja Iso-Britanniassa. The Scenes on ollut keikkakiertueella pariin otteeseen Iso-Britanniassa, ja syyskuussa yhtye esiintyy Saksassa järjestettävillä Reeperbahn-festivaaleilla.

Hypermobilityn musiikkivideolla ollaan rauhattomissa tunnelmissa merkillisessä kartanomiljöössä. Videon on ohjannut Aki Roukala.

Katso Hypermobility -musiikkivideo: https://www.youtube.com/watch?v=B420ZrAIqmc

Hypermobility -single:
Spotifyssa
iTunesista

www.facebook.com/scenesband
www.twitter.com/The_Scenes
www.scenesband.com

Lisätiedot:

Aapo Hellman
A&R
Sound Of Finland
aapo@sof.fi
040-509 1855

Ninni Helenius
tiedottaja
Sound Of Finland
ninni@sof.fi
040-521 4266

 

The Scenesin keikkamyynti Suomessa:

Aki Roukala
Kioski Rec
aki@kioski.info
040-758 7277



The Scenesin uusi single 'Hypermobility' antaa esimakua tulevalta albumilta

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...