Mallityttöjä hermoromahduksen partaalla Oulun yössä? - Sehän on Jukka Takalon uusi musiikkivideo "Me olemme vain töissä täällä"



Oululainen laulaja-lauluntekijä Jukka Takalo sukeltaa syyskuun alussa julkaistulla Maakinen Mysteeri Trio -albumillaan kupletin ja perinnetietoisen laulelman maailmaan Matti Jurvan ja Veikko Lavin hengessä. Levyllä on kuultavissa vaikutteita myös Juicen äkkiväärästä sanataiteilusta ja Manu Chaon letkeydestä.

 

Maakinen Mysteeri Trio -albumin toinen single on Me olemme vain töissä täällä, jonka taustoista Jukka itse kertoo seuraavaa:

 

Me olemme vain töissä täällä on paitsi Maakinen Mysteeri Trio -albumin avausraita, myös avainraita koko levylle. Biisin nimi oli pitkään työnimenä koko albumille ja myös ensimmäinen laulu jonka levylle tein. Siitä lähti kumpuamaan koko albumi.


Olin törmännyt ajan henkeä tiivistävään "me olemme vain töissä täällä" -lauseeseen monessa paikassa ja se rupesi kaikumaan mielessäni lähes metafyysisellä tasolla, herättäen kysymyksen: Olemmeko me todella vain töissä täällä, tässä elämässä?


Päätin tehdä aiheesta nykyaikaisen työväenlaulun, joka kertoo elämästä ja työntekemisen motiiveista näinä päivinä, toisaalta suorituskeskeisestä uraelämästä, toisaalta kaiken maailman pätkätyöläisistä, jotka heitetään vuokratöissään mitä erilaisimpiin paikkoihin ilman toivoa paremmasta.


Mihin on hukannut intohimonsa jääkiekkoilija, joka haastattelussa sanoo vain antavansa kaikkensa ja katsovansa mihin se riittää?


Omalaatuisen musiikkivideon kappaleelle on ohjannut nuori valokuvataiteilija Inkeri Jäntti, joka on myös valokuvannut Takalon uuden levyn kansien kuvat. Yhdessä videon pääroolissa nähdään Miss Suomi 2007 -finalisti Henna Linné.

 

Katso Me olemme vain töissä täällä -musiikkivideo tästä!




Mallityttöjä hermoromahduksen partaalla Oulun yössä? - Sehän on Jukka Takalon uusi musiikkivideo

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...