Suvi Isotalo ei lähde koskaan pois



 

Jollet rakasta -debyytillään vuosi sitten hurmannut helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Suvi Isotalo jatkaa matkaansa entistä täyteläisempien poplaulujen maailmaan.

Sanoituksiltaan lohdullinen ja musiikiltaan huumaavan kaunis Minä en lähde koskaan pois on ensimmäinen näyte syksyllä 2011 julkaistavalta kakkosalbumilta P.S. Maj'lle. Debyytin luonnollinen ja riisuttu soundi saa jatkokseen monipuolisempia ja yllättäviä sävyjä. Uudistumista on tapahtunut sekä sävellyksissä että tuotannossa. Timo Kämäräisen valvovan silmän alla työstettävällä albumilla tullaan kuulemaan tarttuvien laulujen ja perinteisemmän bändinsoiton lisäksi kokeilevia tunnelmia ja elektronisiakin soundeja.

Kuluneen vuoden aikana Suvi on uusien laulujen sävellyksen ohella keikkaillut ympäri Suomea, tehnyt ihastuttavan Ulvova puu -lastenlaulun Ipanapa 3 -albumille ja ollut mukana erilaisissa teatteriproduktioissa.

Jollet rakasta -albumista sanottua:

"Suvi Isotalo astuu esikoisalbumillaan suomalaisten naispuolisten lauluntekijöiden eturiviin." HS NYT
"Jollet rakasta tunkeutuu hiljaisilla raidoilla luihin ja ytimiin." Aamulehti
"Vahvimmillaan Isotalo pystyy tavoittamaan kokonaisen ihmistyypin muutamalla rivillä." Desibeli.net

Suvin uudet kotisivut löytyy osoitteesta: www.suviisotalo.fi

Videomaistiaisen albumille tekivät rairai.fi-kaksikko Ville ja Anssi. Sama tehokaksikko vastaa myös graafisesta ilmeestä ja kansitaiteesta.

 





Suvi Isotalo ei lähde koskaan pois

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...