The Scenesiltä debyyttisingle ja musiikkivideo



Sound Of Finlandin tuorein artistikiinnitys, oululainen rock-yhtye The Scenes julkaisee debyyttisinglensä "to fix revolving antlers" ja siitä kuvatun musiikkivideon tänään. Yhtyeen debyyttialbumi "Images of animals crying in public" julkaistaan 19.4.2013. Single esittelee tulevan pitkäsoiton tykimpää laitaa.

 

Katso singlestä kuvattu musiikkivideo alta!





The Scenesin musiikkia on kuvailtu muun muassa käsitteillä "amfetamiini-indie" ja "Sex Pistols soittamassa Erik Satieta". Yhtyeen laulajaa Konsta Koivistoa on puolestaan luonnehdittu miespuoliseksi Janis Jopliniksi. The Scenes sai nykyisen muotonsa vuonna 2009 ja on sittemmin poikkeuksetta vakuuttanut yleisön jokaisella keikallaan.

Oulussa kaikki tietävät, että tämän bändin keikkoja ei kannata missata ja pian muuallakin ymmärretään miksi. The Scenes on valittu mukaan tulevan kesän festarivaihtoon, jossa ovat mukana Provinssirock, Ilosaarirock ja Qstock. Festarivaihto on projekti, joka tarjoaa vuosittain kolmelle nousevalle yhtyeelle tilaisuuden esiintyä kolmella suuren luokan festivaalilla.

Kitaristi-biisintekijä Miki Liukkonen kertoo yhtyeen tunnelmista:
"Festarikeikkoja odotamme innolla. On mahtava päästä soittamaan niin isoihin tapahtumiin, varsinkin kun festarilavat on paljon isompia kuin tavallisissa keikkapaikoissa. Kuusihenkinen ja joka suuntaan sinkoileva bändi tarvitsee paljon tilaa."

The Scenes festareilla:
15.6.2013 Seinäjoki, Provinssirock
14.7.2013 Joensuu, Ilosaarirock
26.-27.7.2013 Oulu, Qstock (päivä tarkentuu myöhemmin)

Keikkamyynti:
Feniks Willamo / Fullsteam Agency
+358 45 239 0170
feniks@fullsteam.fi

www.scenesband.com

www.facebook.com/scenesband

Lisätiedot:
Ninni Helenius
tiedottaja
Sound Of Finland
ninni@sof.fi
03-2136 820



The Scenesiltä debyyttisingle ja musiikkivideo

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...