The Scenesin debyyttialbumi ennakkokuuntelussa Suen sivuilla



Sound Of Finlandin tuorein artistikiinnitys, oululainen rock-yhtye The Scenes julkaisee debyyttialbuminsa "Images of animals crying in public" 19.4.2013. Albumi on nyt kuunneltavana ennakkoon Suen sivuilla julkaisupäivään asti. Levyn pääset kuuntelemaan tästä.

The Scenes sai nykyisen muotonsa vuonna 2009. Yhtyeen musiikkia on kuvailtu muun muassa käsitteillä "amfetamiini-indie" ja "Sex Pistols soittamassa Erik Satieta". Laulaja Konsta Koivistoa on puolestaan luonnehdittu miespuoliseksi Janis Jopliniksi.

Konsta kertoo tulevasta albumista: "Haluttiin tehdä levy joka ei jätä ketään kylmäksi. Sekoitus väkivaltaa ja kauneutta, musiikkia joka varmasti tuntuu."

Kirjailijana paremmin tunnettu kitaristi–biisintekijä Miki Liukkonen kommentoi albumia:
"Debyyttialbumi tulee olemaan mielenkiintoinen yhdistelmä punkkia ja kokeellista rokkia, ja jonka aihiot liikkuvat synkän surrealistisissa maailmoissa aina kasvihuoneessa asuvista saksalaisista jäätyneisiin kotieläimiin, jotka perustavat oman valtion."

Oulussa kaikki tietävät, että tämän bändin keikkoja ei kannata missata ja pian muuallakin ymmärretään miksi. The Scenes on valittu mukaan tulevan kesän festarivaihtoon, jossa ovat mukana Provinssirock, Ilosaarirock ja Qstock. Festarivaihto on projekti, joka tarjoaa vuosittain kolmelle nousevalle yhtyeelle tilaisuuden esiintyä kolmella suuren luokan festivaalilla.

Miki kertoo yhtyeen tunnelmista:
"Festarikeikkoja odotamme innolla. On mahtava päästä soittamaan niin isoihin tapahtumiin, varsinkin kun festarilavat on paljon isompia kuin tavallisissa keikkapaikoissa. Kuusihenkinen ja joka suuntaan sinkoileva bändi tarvitsee paljon tilaa."

Singlebiisistä "to fix revolving antlers" kuvattu, Ville Pohjosen ohjaama video YouTubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=MHhwZ97jEaY

http://www.scenesband.com
http://www.facebook.com/scenesband


Keikat:
18.04.2013 Kuopio, Henry’s Pub
19.04.2013 Helsinki, Bar Loose
26.04.2013 Lahti, Torvi
27.04.2013 Hämeenlinna, Suisto
03.05.2013 Oulu, 45 Special
08.05.2013 Pori, Monttu
22.05.2013 Tampere, Telakka
15.06.2013 Seinäjoki, Provinssirock
05.07.2013 Joensuu, Kerubi
14.07.2013 Joensuu, Ilosaarirock
26.07.2013 Oulu, Qstock
28.07.2013 Helsinki, Alppipuisto


Keikkamyynti:
Feniks Willamo / Fullsteam Agency
+358 45 239 0170
feniks@fullsteam.fi



The Scenesin debyyttialbumi ennakkokuuntelussa Suen sivuilla

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...