Itä-Hollola Installaation debyyttialbumi rokkaa vinksahtaneesti



Itä-Hollola Installaatio julkaisee tänään debyyttialbuminsa Elävien aalloilla. Nuoren yhtyeen levyllä kuullaan riehakasta rokkia, kaihoisaa fiilistelyä ja persoonallisia lyriikoita. Biisinteosta vastaa laulaja-kitaristi Robert Niemistö, jonka mukaan kappaleiden taustalla on yhdistävä teema.

”Yhdistävänä tekijänä voisi olla omaa elämääni ohjaava menettämisen ja epäonnistumisen pelko, joka on myös estänyt tekemästä asioita. Toisaalta tästä pelosta syntyy tarve tehdä kaikki itselle mieluisat asiat suhteellisen ripeällä tahdilla, jotta ne eivät jää tekemättä. Useinhan tekemisen tiellä on ajattelu. Mielestäni näissä musahommissa on parempi vain tehdä eikä ajatella.”

Itä-Hollola Installaatio sai alkunsa Niemistön sooloprojektista vuonna 2012. Nykyinen kokoonpano on vakiintunut tämän vuoden aikana, ja siihen kuuluvat Niemistön lisäksi Saara Kolehmainen (basso) ja Tommi Kolsi (rummut).

”Biisit äänitettiin simppelillä yhteissoittometodilla. Soitettiin kaksi päivää porukalla ja heitettiin pariin biisiin sovitukset siinä sitten paikan päällä, jotta jäi hyvä tuore tatsi. Luotettiin siihen, että tämän pitää toimia näin ja jos ei toimi, niin sitten on kyllä ihan paskaa musaa ja hirveitä biisejä. Vaikeinta oli varmaan vakuutella minua. Saara ja Tommi on ollut todella ”Rock the shit vaan!” -meiningillä liikenteessä”, Niemistö kertoo.

Ahkerasti keikkailevan bändin energinen livemeininki on herättänyt innostusta muun muassa Flow- ja H2Ö-festareilla sekä lukuisilla klubikeikoilla.

”Levylle tarttui aika hyvin meidän livesoundi ilman ylimääräistä kohkaamista tai kiroilemista. Hyvä levy itestä ja varsinkin bändin ekaksi justiinsa kova. Rauhallinen ja pehmeä, ei mitään runkkurokkia. Koitettiin kait tehdä jotakin mitä ei kannattaisi tehdä. Studiossa pohdittiin vaan, että 'It ain't what you do - is how you do'! Siitähän se lähtee.”

Albumilta on julkaistu singlet Tyttöystävä ja Sitruunaullakolla. Levyn julkaisua juhlitaan Turun Dynamossa 9. joulukuuta.

Keikat:
2.12. Pavilfjong-tapahtuma, Hietsun Paviljonki, Helsinki
7.12. Trugei ja Laagerei -skeittitapahtuma, Gong, Turku (soolo)
9.12. Turku, Dynamo (Levynjulkkarit) + Litku Klemetti & Tuntematon Numero
13.12 Siltanen, Helsinki (soolo)
15.12 Torvi, Lahti (soolo)
16.12 Bar Ö, Turku (soolo)
17.12 Lompanlinna, Tampere (soolo)
18.12 Bingo, Oulu (soolo)

 

Kuuntele "Elävien aalloilla" -albumi:
https://lnk.to/IHIeaMa
(Spotify, Deezer, Apple Music...)

https://www.facebook.com/itahollolainstallaatio
https://www.instagram.com/itahollolainstallaatio

Promokuvat:
http://www.sofmusic.fi/ihi-press

Keikkamyynti:
Johannes Leppänen / Alt Agency & Management
johannes@altagency.fi
0405025437

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Niina Alavillamo
niina@sof.fi
0400368197

Aapo Hellman
aapo@sof.fi
0405091855



Itä-Hollola Installaation debyyttialbumi rokkaa vinksahtaneesti

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...