Trick or treat motherfuckers! Ilmainen mp3 SWPB:ltä



Joensuulainen rockpartio Snow White\'s Poison Bite nimittää itse musiikkiaan murdercoreksi ja murhaavaa jälkeä bändin samaan aikaan tarttuvan melodinen ja tinkimättömän rankka musiikki tekeekin!

Nyt on aika päästää ilmoille ensimmäinen näyte siitä mitä tuleman pitää. Bändin ilmaiseksi faneilleen jakama \"Valentine\'s Doom\" on vakuuttava todiste SWPB:n omaperäisyydestä, kunnianhimosta ja taidosta. Monitahoisen biisin aikana noustaan hyytävän painostavasta vyörytyksestä uljaaseen stadion anthemiin!

 

Vai mitä sanotte?

http://snowwhitespoisonbite.bandcamp.com/

(biisi on helppo ladata linkistä haluamassaan formaatissa)

 

Huikeat 300 000 MySpace-kuuntelua ennen ensimmäistäkään pitkäsoittoa kertovat paitsi loistavista biiseistä, niin myös siitä että pojat ovat jaksaneet tehdä ruohonjuurityötä uutterasti. Nettiyhteisöjen hyödyntämisen lisäksi he ovat kartuttaneet fanikuntaa keikkailemalla mm. genren kärkinimi Alesanan lämppärinä ja Music Against Drugs -nuortentapahtumissa ympäri Suomea. Viime kesänä he soittivat Ilosaarirockissa, Provinssirockissa ja Qstockissa. Tähän mennessä yhtye on julkaissut kaksi jo loppuunmyytyä ep:tä.

 

Snow White\'s Poison Bite tekee työnsä milliäkään tinkimättä. Parhaillaan he työstävät \"The Story Of Kristy Killings\" -debyyttiään, joka näkee päivänvalon loppuvuodesta 2010. Vastaavaa teosta ei olla tässä maassa aiemmin kuultu.

 

Yöunien menettämisen uhallakin kannattaa kurkata kauhuleffamainen teaser-video, joka löytyy bändin MySpacesta:

http://www.myspace.com/snowwhitespoisonbite

 

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Maiju Asikainen

Tiedottaja / Sound Of Finland

maiju@sof.fi

045 631 6728



Trick or treat motherfuckers! Ilmainen mp3 SWPB:ltä

Bookmark and Share
Takaisin uutisiin...