UUTISET
Honey B & T-Bonesilta ilmestyy yhtyeen 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi live-albumin Alive in Helsinki. Levy sisältää parhaat palat kahdelta keikalta: Cafe Pirittasta marraskuulta 2011 ja Musiikkitalon Black Box -salista helmikuulta 2012. ![]() |
![]() |
Suomen räiskyvimpiin rock-bändeihin lukeutuva Barbe-Q-Barbies matkaa toukokuun lopulla Isoon-Britanniaan tekemään sarjan klubikeikkoja maan pääkaupungissa Lontoossa. ![]() |
![]() |
Tänään julkaistava Jukka Takalon kolmas sooloalbumi "Kahden hengen disko" on kerännyt kiitosta kriitikoilta ja saanut mukavasti näkyvyyttä mediassa. ![]() |
![]() |
Suvi Isotalolta on julkaistu uusi musiikkivideo Irti ja videon ensi-ilta on tämän viikon ajan Rumban blogissa. ![]() |
![]() |
Hauli Brosin uusi single Tulva julkaistaan 9.4.2012. Tamperelaisbändi jatkaa tuttuun, konstailemattomaan tyyliinsä tällä tunnelmallisella ja herkällä kappaleella. ![]() |
![]() |
Jukka Takalon kolmas sooloalbumi Kahden hengen disko julkaistaan 18.4. Kesäiseltä levyltä saadaan ensimmäinen maistiainen tänään julkaistavalla singlellä Vain sun rakkaus. Takalo itse kuvailee suurieleistä rakkauslaulua suomalaiseksi James Bond -tunnariksi. ![]() |
![]() |
Näytetään <103 - 108 / 155 uutisesta | Sivu 18 / 26